October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags

February 20th, 2010

buuri: (Default)
Saturday, February 20th, 2010 11:21 am
Tykkäsin Peter Høegistä hurjasti n. 15-18-vuotiaana, ja olen lukenut esimerkiksi Lumen tajun lukuisia kertoja sen jälkeenkin. En osaa oikein selittää miksi hänen kirjansa olivat niin kiehtovia. Yksi syy on ehkä tietynlainen salapoliisirakenne, joka on ainakin Lumen tajussa ja Nainen ja apina -kirjassa. Niissä päähenkilöillä on ongelma, jota he selvittelevät tapaamalla paljon uusia ihmisiä ja kulkemalla (yleensä luvattomasti) vieraissa paikoissa, ja pikkuhiljaa ongelma (mysteeri, salaisuuskin) ratkeaa. Olen hyvin utelias, joten tällainen tarina vetoaa minuun. Toiseksi kyseessä on varmaan jokin ominaisuus Høegin kirjoitustyylissä, mutta en osaa arvata, mikä. Kolmanneksi hänen kirjoissaan on kiehtovia aiheita ja yllättäviä näkökulmia. Esimerkiksi Hiljainen tyttö -teoksessa on päähenkilö, joka on äärettömän taitava klovni, ja teoksessa kuvaillaan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia sirkuksesta ja päähenkilön taidoista, joihin lukeutuu kyky kuulla aivan yliluonnollisen hyvin. Høeg kirjoittaa tällaisista yliluonnollisistakin asioista hyvin viehättävästi.

Luin Hiljaisen tytön viime vuonna ja kirja oli minusta tavattoman mukaansa tempaava: aina kun sen otti käteensä, teki mieli jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa kirjan maailmaan. Jonkin verran minua ihmetytti naisellisuuden teema, joka oli kirjassa vahvasti läsnä, mutta ajattelin sen olevan osa kirjan maailmaa niin kuin lumi ja matematiikka ovat osa Lumen tajua. Kirjan päähenkilö on mies, joka hahmottaa rakastamansa naisen "naisellisuuden" kautta ja jatkuvasti pohtii ja kuvailee "naisellista". En oikein tiennyt mitä olisin teemasta ajatellut, en päässyt siihen sisälle.

Tämän vuoden puolella otin sitten pitkästä aikaa esille Naisen ja apinan ja solahdin miellyttävästi taas teoksen maailmaan. Olen lukenut Høegin kirjat niin usein mutta myös niin kauan aikaa sitten, että ne ovat nautinnollinen sekoitus todella tuttua ja kuitenkin uutta, koska en muista kaikkia juonenkäänteitä enää. Luin kirjasta ehkä kolme neljäsosaa kun äkkiä tajusin, että en nauttinutkaan siitä yhtä paljon kuin olisin luullut. Kirjassa selvästi käsitellään ja vertaillaan ihmistä, eläintä ja konetta, ja sen sijaan että olisin hurmaantunut kirjailijan oivalluksista (niin kuin kai ennen suhtauduin) aloinkin vain nähdä tekstin tätä teemaa käsittelevät osat eräänlaisina rakennuspalikoina. En ollutkaan tarinan ja kirjailijan luoman maailman pauloissa vaan luin teosta viileästi sen eri elementtejä tarkastellen. Olenko nyt siis kasvanut kirjan ohi? En enää ihastukaan (käyttääkseni vertausta) sadun taikametsästä, noidasta ja prinsessasta vaan näen kasvutarinan metaforia ja representaatioita.

Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki, vaan Nainen ja apina, vaikka onkin kirjoitettu naisen näkökulmasta (päähenkilö on nainen), on myös jos ei täynnä niin ainakin puolillaan naisellisuuden pohdintaa. Yhdessä kohtauksessa mies kertoo, että aivotutkimus kiehtoo häntä siksi, että hän haluaisi lukea rakastettunsa ajatukset:

Itse seisoisi ulkopuolella ja näkisi suoraan hänen ajatuksensa sitä mukaa kuin ne tulostuisivat tietokonetiedostoiksi pikseleinä. Silloin olisi päässyt syvemmälle naiseen kuin yksikään mies yhteenkään naiseen. Itse naisellisuuden olemukseen. (131)

Naisen ajatusten lukeminen pääsemisenä naisellisuuden olemukseen on minulle jokseenkin hämmentävä ajatus. Se menettelisi kyllä tämän yhden henkilön pakkomielteenä, koska kirjoissa on muutenkin paljon henkilöitä ja muita elementtejä joita en aina ymmärrä, mutta tässä kirjassa on muitakin kohtia, joissa puhutaan naisesta (yksikössä, niin kuin jostain ur-naisesta) tällä tavalla, ja sitten on vielä Hiljainen tyttö joka on suorastaan omistettu Naiselle ja naisellisuudelle. Siinä vaiheessa tulen nurjamieliseksi paitsi näille teoksille myös koko kirjailijalle, koska alkaa näyttää siltä että hän on se jolla on kyseinen pakkomielle. Ennen Peter Høeg edusti minulle jotain erilaista ja virkistävää, jotain kiehtovaa ja vapauttavaakin. Nyt näissä teoksissa tulee äkkiä vastaan sellaista essentialistista sukupuolikäsitystä ja heteronormatiivisuutta, josta haluan pois enkä suinkaan lukea siitä lisää.

Kirjathan eivät ole muuttuneet, vaan minä. Hienoa sinänsä huomata muuttuneensa! Sääli silti, että yksi lempikirjailijoistani äkkiä tuottaa minulle pettymyksen. Olen nauttinut hänen teoksistaan niin paljon, että elättelen yhä toivoa että ne muut olisivat minulle edelleen yhtä miellyttäviä: Lumen taju, Kuvitelma 20. vuosisadasta, Rajatapaukset ja Kertomuksia yöstä. Joskus kokeilen lukea ne taas ja sittenhän se selviää.