October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags

October 23rd, 2009

buuri: (Default)
Friday, October 23rd, 2009 09:19 pm
Aina vähän ennen kuin alan tehdä gradua, minulla on suuret suunnitelmat sen suhteen. Sitten päivä kuluukin suurimmaksi osaksi Facebookissa ja blogeja lukiessa. On kai hyväksyttävä, että gradun teko on hidasta puuhaa eikä sitä voi yhtäkkiä alkaa tehdä kahdeksan tuntia putkeen. Oletan, että blogien ja foorumien lukemiseen käytetty aika kuluu myös omalla tavallaan gradun tekemiseen. Alitajunta työskentelee!

Katsoin vihdoin Miehet jotka vihaavat naisia. Näin sen trailerin elokuvateatterissa jo aikapäiviä sitten, ja muistan ajatelleeni, että siinäpä sen niminen elokuva että en varmaan pidä siitä. Sitten monet tuttuni lukivat Stieg Larssonin samannimisen kirjan (ja saman tien koko kirjasarjan, trilogian) ja olivat aivan haltioissaan siitä. Blogeistakin olen lukenut, että kirjaa ei voi laskea käsistään ennen kuin on päässyt sen loppuun, ja ilmeisesti kirjat sisältävät paljon hyviä ja koukuttavia aineksia.

Näiden hehkuttavien arvioiden jälkeen suhtauduin elokuvaan paljon myönteisemmin ja kiinnostuneena. Elokuvan alusta pidinkin kovasti. Alussa esitellään mysteeri: vaikutusvaltaisen ja rikkaan suvun kasvatti Harriet on kadonnut 40 vuotta aiemmin 16-vuotiaana, ja hänen setänsä joka jo silloin aikoi tehdä Harrietista perillisensä pohtii edelleen päivittäin Harrietin katoamista. Setä on vakuuttunut, että joku suvun jäsen tappoi Harrietin ja lähettelee nyt vuosittain hänelle samanlaisia kukkatauluja kuin Harrietilla oli tapana hänelle lahjoittaa. Tykkään kovasti dekkareista ja olen täälläkin tainnut mainita, että arvoitukset kiehtovat minua. Haluan aina tietää, mitä on tapahtunut. Tällä kertaa arvasin heti alussa, että Harriet onkin elossa ja lähettää itse kukkatauluja, mutta silti halusin varmistuksen arvaukselleni ja ylipäätään tietää asiasta enemmän.

Harrietin katoamista tutkittaessa paljastui lisää arvoituksia ja rikoksia, ja Lisbeth Salanderin hahmo oli myös kiinnostava, mitä olin osannutkin odottaa. Sitten elokuva osoittautui nimeään vastaavaksi, eli siinä oli paljon sukupuolittunutta (seksuaalista) väkivaltaa. Miehet uhkailemassa, raiskaamassa, pahoinpitelemässä ja tappamassa naisia. Jonkin verran tehdään väkivaltaa myös miehille, mutta eri syistä: kostoksi ja jotta rikollisen jäljille päässyt tutkija vaikenisi. Naiset eivät tee elokuvassa mitään ennen kuin heidän kimppuunsa hyökätään kadulla, miellyttävässä toimistossa, kotona. Heidän sukupuolensa riittää.

Oli väsyttävää katsoa holhoojaa käyttämässä valta-asemaansa ahdisteluun ja tekemässä seksuaalista ja sadistista väkivaltaa holhottavalleen, nuorta tyttöä pakenemassa käsiksi käyneitä isää ja veljeä sekä lukuisista murhia tutkivista tv-sarjoista ja elokuvista tuttuja valokuvia nuorista, hoikista, kauniista, vähäpukeisista tai alastomista naispuolisista uhreista kuolemassa tai kuolleina. Stieg Larssonin kirjan (kirjasarjan) tarkoitus on ilmeisesti ollut herättää ruotsalaiset näkemään, että heidän yhteiskunnassaan tapahtuu koko ajan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta elokuva ei tuntunut herättelevältä. Se tuntui etäännytetyltä ja jonkin verran hekumoivalta toistolta.

Lisbethin kosto on yksi seikka, joka erottaa elokuvan nuorten naisten teurastuksella herkuttelevista vastineistaan. Lisbethin ja toisen päähenkilön Mikaelin persoonallisuus jäi kuitenkin elokuvassa piiloon – varmasti kirjassa henkilöt tulevat lähemmäksi. Nyt heidän suhteestaan tuli minulle sellainen olo, että he menevät sänkyyn ja Lisbeth rakastuu Mikaeliin lähinnä siksi, että he ovat elokuvan pääosapari, nainen ja mies, ja niin kuuluu tällaisissa elokuvissa tapahtua.

Kaiken kaikkiaan Miehet jotka vihaavat naisia oli minulle suuri pettymys. Katsoin Twilightin samana päivänä ja siinä oli (sen huomattavan häiritsevistä ja sairaista piirteistä huolimatta) enemmän jännittäviä, koukuttavia ja samastuttavia aineksia. Twilightissa ei sitä paitsi raiskattu ketään.