October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Sunday, June 14th, 2009 09:23 pm
Luin muutama viikko sitten Kaari Utrion 1800-luvulle sijoittuvan romaanin Ilkeät sisarpuolet (2007). Utrio on lempikirjailijoitani, ja olen lukenut hänen teoksiaan jo jostain kymmenvuotiaasta asti. Hahmotan hänen fiktiiviset kirjansa kahtena kategoriana: ensin ovat ne keskiajalle sijoittuvat, synkät ja raadolliset romaanit (joita aloin ensin lukea) ja sitten ne 1800-luvusta kertovat kepeät komediat. Oletin siis kirjaa aloittaessani, että nyt olisi vuorossa kepeää komediaa ja myös romantiikkaa.

Kuten tässä arvostelussa todetaan, Utrion tyyli on Ilkeissä sisarpuolissa jonkin verran erilainen. Linkin takaisen arvostelun kirjoittanut Salla kuvaa muutosta siten, että kirjailija on tuonut teokseen paljon "painavaa naisasiaa, yhteiskuntakritiikkiä, ihmisluonteen sarkastista arviointia", ja minustakin teos on tunnelmaltaan erilainen kuin esimerkiksi Saippuaprinsessa. Lukiessani huomasin lähinnä naisasian: se tuntui osoittelevammalta kuin aiemmin lukemissani Utrion teoksissa, ja vähän häiritsikin minua siinä mielessä, että mietin koko ajan, olisivatko henkilöiden kaltaiset ihmiset oikeasti olleet Turun palon aikaan niin tietoisia naisen asemasta. Matilda Dalman purevuudessaan, hellittämättömyydessään ja päämäärätietoisuudessaan aiheutti minussa ristiriitaisia tunteita – toisaalta olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä, toisaalta epäröin uskoa häneen henkilönä.

Odotin kirjalta tietynlaista nautinnollisuutta ja siisteyttä siinä, että kohtaisin tutunoloisia henkilöitä ja heille kävisi tiettyjen kaavojen mukaisesti hyvin tai huonosti, enimmäkseen hyvin. En tarkoita, että odotin kirjan olevan kaavamainen, vaan että kerronta olisi varmalla tavalla toimivaa, viihdyttävää ja yllättävää. Näin olikin: Emilia Dalman, kirjallisesti suuntautunut mutta tarvittaessa tomera päähenkilö kohtaa kunnollisen ja viehättävän Larry Winterin, he tuntevat vetoa toisiinsa ja vastoinkäymisistä huolimatta ja epätodennäköisyyttä vastaan tunnustavat tunteensa toisilleen ja päättävät mennä naimisiin. Mielessäni syntyi odotus onnellisesta lopusta välittömästi, kun he tapasivat, ja odotus palkittiin. Kaunis ja teräväkielinen Matilda Dalman saavuttaa älykkyydellään päämääränsä tyttökoulun perustamisesta ja lisäksi kohtaa ihmisen, jonka seurasta hän aidosti nauttii. Olin yllättynyt jälkimmäisesti juonenkäänteestä ja pidin siitä varauksettomasti. Sisarpuoli Beata tuntuu aluksi vastenmieliseltä valituksensa ja häikäilemättömyytensä takia, mutta lukijan myötätunto kääntyy kuitenkin hänen puolelleen hänen ollessaan menettämäisillään omaisuutensa aviomiehen suvulle, ja lopulta riemuitsin hänen pelastaessaan omansa samalla jääräpäisyydellä, joka aiemmin oli ärsyttänyt minua (vaikka kyllä ymmärsinkin häntä, kun hän joutui äkkiseltään Ruotsista Suomeen vieraiden ihmisten joukkoon).

Vielä viimeisellä sivulla koin yllätyksen, joka sitten taas ei ollutkaan ollenkaan miellyttävä. Kirjassa oli selkeästi korostettu naisten näkymättömyyttä: Emilia tekee töitä sukulaisilleen mutta siitä ei makseta palkkaa eikä sitä kunnolla edes huomata, naisen täytyy anoa keisarilta itsemääräämisoikeutta halutessaan valvoa itse omaisuuttaan ja elättää itsensä, joka käänteessä tulee vastaan naisen riippuvaisuus sukulaisista ja aviomiehestä. Sitten kirjan viimeisessä kohtauksessa on tämä hyvä ja kunnollinen mies, Larry Winter, joka arvostaa Emiliaa tämän luonteen takia eikä ajattele tämän omaisuutta, ulkonäköä tai sukua, ja Larry ja Emilia aikovat perustaa yhdessä yrityksen ja tehdä töitä rinnakkain, toisiaan kunnioittaen ja arvostaen. Viimeisessä repliikissään Larry kuitenkin haaveilee tulevaisuudesta, jossa hänen yrityksensä nimi olisi Winter ja poika. Tunsin oloni petetyksi ja hyvä mieleni oli tiessään. Emilian arvostus ihmisenä ja työtä tekevänä naisena tuntui katoavan viimeisellä sivulla tyystin: hänen tuleva työnsä yrityksen hyväksi tehtiin näkymättömäksi ja samalla hänelle osoitettiin hänen paikkansa asettamalla odotus, että hän saa Larryn kanssa lapsen, joka on poika. Olin poissa tolaltani tuon lopun takia; se ei vastannut odotuksiani. Larryn ja Emilian kontekstissa loppukohtaus varmaan on onnen huipentuma – puolison löytyminen, päätös perustaa perhe, haaveet ja toiveet tulevasta jälkikasvusta ja menestyvästä yrityksestä – mutta kirjan kontekstissa, naisten työtä, panostusta ja ihmisarvoa vähättelevästä ilmapiiristä kertovan tarinan lopussa se hämmensi ja järkyttikin. Mietin sekä sitä, mitä kirjailija ajoi loppukohtauksella takaa, että sitä, miten Emilia oikein koki tuon tilanteen. Loppukohtauksessa ei oikein kerrota Emilian tunnelmista, ainoastaan siitä, mitä Larry tekee ja ajattelee. Beata peruu viime hetkillä avioliittoaikeensa ja lähtee tekemään Matildan rinnalla töitä. Leikittelin kirjan luettuani jonkin aikaa ajatuksella, että Emilia tekee samoin.
Friday, July 3rd, 2009 07:19 pm (UTC)
Jaa... eikös tuo ollut se minun ostama kirja? Hyvä kun se kiinnosti noin paljon, kerrankin näköjään valitsin lahjan oikein. :) Heh.. jännä, että kiinnitit huomiota tuollaiseen pieneen yksityiskohtaan (siis tuo Winter ja poika yrityksen nimenä). Kirjoitin muuten jo monta eri aloitusta siihen omaan blogiin, mutta sitten pyyhin kaiken pois ja se on edelleen tyhjä. :(
Saturday, July 4th, 2009 08:54 am (UTC)
Juuri se! Se oli tosi hyvä lahja! Paitsi että olin poissa netistä lukemisen ajan myös nautin siitä. :)

Pienten yksityiskohtien huomioiminen on ilmeisesti tyypillistä minulle. Jotenkin se on vain tullut vastaan monta kertaa...

Kuule, se että ei poista tekstejään on aika tärkeä osa blogin pitämistä. Ensin pitää kirjoittaa jotain, sitten julkaista se ja kolmanneksi olla poistamatta kirjoituksia. Kyllä se siitä, tsemppiä vaan! Onnistut vielä! Hauska nimi ja ikoni sinulla, ja blogin ulkoasu on myös tyylikäs.