October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Page Summary

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Sunday, June 7th, 2009 12:06 pm
Kävin katsomassa uusimman Terminaattorin. Se oli yllättävän mukaansatempaava. Olin aiemmin päivällä lukenut Stuart Hallin toimittamaa kirjaa Representation. Cultural Representations and Signifying Practices ja esimerkiksi Transformers-trailerin aikana näin valkokankaalla vain representaatiota, mutta itse elokuvan alettua ne eivät enää pyörineet mielessä. Samastuin yllättävän paljon elokuvan henkilöihin ja eläydyin tunteilla tapahtumiin. Mitenkään kritiikittömästi en suhtaudu elokuvaan, mutta innostuin minulle aiemmin tuntemattomasta Terminaattori-maailmasta niin, että päätin alkaa katsoa tv-sarjaa Sarah Connor Chronicles.

Terminaattori – pelastus kertoo siis Marcus Wrightista, joka teloitettavana rikollisena testamenttaa ruumiinsa tieteelle ja herää viitisentoista vuotta kuolemansa jälkeen henkiin, tietämättään osittain koneena. Hän saa tietää, että Skynet on tuhonnut ihmisten asuttaman Amerikan sellaisena kuin hän sen tunsi, ja lähtee tapaamiensa hellyttävien nuoren Kyle Reese -nimisen miehen ja mykän pikkutytön (joka tuntui olevan tämän elokuvan Magical Negro) Starin kanssa taistelemaan koneita vastaan. Nämä heikot ja suojattomat otetaan tietenkin kiinni matkalla. Marcus kohtaa John Connorille töitä tekevän Blair Williamsin ja pääsee John Connorin päämajaan, mutta siellä paljastuu, että Marcus onkin osittain kone. Blair kuitenkin pelastaa Marcusin ja auttaa tämän pakenemaan, ja John Connorkin uskoo, että Marcus on hyvä tai hänestä voi ainakin olla jotain hyötyä. Marcus auttaa Johnin Skynetin päämajaan ja yhdessä he pelastavat Kylen ja Starin sekä toisiaan vuorotellen. John saa kuolettavan haavan taisteluissa, jolloin Marcus uhraa oman elämänsä, jotta vastarintaliikkeen sydän ja "messias" ei menehtyisi.

Elokuvassa oli hyvin vähän naishahmoja eikä se läpäise Bechdel-testiä, eli siinä ei ole kahta naista, jotka puhuisivat keskenään jostain muusta kuin miehestä. Lisäksi siinä on kohtaus, jossa nainen (Blair) on hetkisen yksin ja joutuu heti (seksuaalisen) väkivallan uhan kohteeksi, ja hän jää alakynteen kolmea tai neljää miestä vastaan, kunnes Marcus pelastaa hänet. Elokuvan pääasiallinen samastumiskohteeni oli Marcus: hän ei joudu kertaakaan seksuaalisen väkivallan tai sen uhan kohteeksi, hän ei tee seksuaalista väkivaltaa, ja hän on lähestulkoon voittamaton ja pysäyttämätön elokuvan taisteluissa. Tällä tasolla elokuva siis vetosi minuun. Jätän tällä kertaa miettimättä, voisiko elokuvassa olla tällainen naishenkilökin.

Elokuvan koneet olivat minusta yllättävän (käytän tuota sanaa koko ajan, mutta olin yllättynyt monista asioista reaktioideni suhteen, niin että se on paikallaan) vaikuttavia. Kun Marcus, Kyle ja Star ovat jossain vanhalla huoltoasemalla pyytämässä paikallisilta polttoainetta, ja äkkiä paikalla onkin kerrostalon kokoinen terminaattori, olin kauhuissani. Jotenkin uhan koko ja pysäyttämättömyys vakuuttivat minut siitä, että täytyy pelätä, vähän kuin painajaisessa jossa uskoo tapahtumat todeksi. Minua toisaalta huvittaa ja ihmetyttää, että noinkin naurettavalla konseptilla on niin suuri vaikutus minuun ("Hei pannaan siihen robotti! Joka on viisitoista metriä korkea! Ja jolla on pyssy pään paikalla!"), mutta toisaalta on myös aika hauskaa tuntea kerrankin voimakkaasti ilman kyynistä etäisyyttä. Sain ainakin elokuvasta enemmän irti viattoman suhtautumistapani ansiosta. Paitsi että koin aitoa (vaikkakaan en kovin suurta) pelkoa, oli myös samastumisen kautta vielä nautittavampaa, kun Marcus on yhtä pysäyttämätön kuin elokuvan viholliskoneet.

Olin hyvin jännittynyt elokuvan tapahtumien tähden melkein koko elokuvan keston ajan: jännitteet ovat elokuvassa aika yksinkertaisia, mutta nähtävästi ne minun kohdallani toimivat hyvin. John Connor saa käskyn tuhota Skynetin päämajan tietämättä, että hänen etsimänsä Kyle Reese on siellä; kukaan ei aluksi tiedä, että Marcus on osittain kone; kun se selviää, melkein kaikki ihmiset pitävät häntä aluksi vihollisena. Tässäkin tapauksessa elokuvan tapahtumien uskominen ja voimakas eläytyminen tietysti lisäsivät viihtymistäni.

En ollut kovin kiinnostunut John Connorista, eikä se ehkä ole Terminaattori-elokuvien ideakaan. Odotan suuria Sarah Connor Chroniclesilta. Pääosissa ovat Lena Headey ja Summer Glau.
(Anonymous)
Sunday, June 7th, 2009 11:32 am (UTC)
Onpa hauska lukea, että tykkäsit tuosta leffasta noinkin paljon. Syytän sitä, että sulla ei ole aiempaa kokemusta terminaattoreista, sillä leffahan oli ihan kauheaa kuraa. Juonessahan oli tietenkin pahemmin aukkoja kuin T-1000:ssa Sarah Connorin pumppuhaulikon jäljiltä, mutta tämä olisi helppoa antaa anteeksi jos leffa olisi muuten herättänyt jotain fiiliksiä. Yhtään uutta teemaa en siitä kuitenkaan löytänyt ja henkilöhahmojen kohtalot eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, mikä toki saattoi johtua siitä, että niitä ei ehditty syventää hiventäkään kun viiden minuutin välein piti räjäyttää jotain uutta.

Mun on kuitenkin helppo ymmärtää sua koska juuri noitten juttujen takia minä aikoinaan rakastuin siihen ekaan terminaattoriin. Se teräsrakenteinen arska on vaan niin PYSÄYTTÄMÄTÖN, että pois tieltä. Sen ja rakastamansa naisen väliin sen oman samaistumiskohteeni Kyle Reesen pitää sitten oma vähemmän lihaksikas ja hauras kehonsa laittaa. Kakkososassa sitten mehusteltiin edelleen sillä terminaattorin pysäyttämättömyydellä ja käsiteltiin lisäksi näitä perinteisiä "voiko kone oppia tuntemaan" kysymyksiä. Parasta siinä kuitenkin oli, että Linda Hammilton oli kova isolla K:lla.

Tuomas
Sunday, June 7th, 2009 06:30 pm (UTC)
Odotin elokuvassa olevan tärkeää mielenkiintoinen ja jännitteinen suhde John Connorin ja Marcus Wrightin välillä, mutta sitä olikin tarjolla vain kahdessa kohtauksessa (ne loput eivät olleet kovin kiinnostavia). Sen sijaan Marcusin ja Kyle Reesen suhde osoittautui kiinnostavaksi, samoin Kylen ja Starin suhteessa ja kaikkien kolmen dynamiikassa oli jotain vetoavaa. Joissain suhteissa elokuva oli siis "ihan kauheaa kuraa" ja toisissa siinä oli parempia tarttumakohtia. Minä katsoi elokuvaa nimeltä The Marcus Wright Story enkä kauheasti välittänyt muusta, John Connor olisi saanut kuolla minun puolestani lopussa eikä se olisi minua juuri hetkauttanut.

Varmasti se kyllä vaikutti, etten ollut nähnyt aiempia elokuvia. En tiedä niiden teemoista ja tunnelmista mitään. Saa nähdä mitä pidän niistä kun katson ne, olen kuullut niin paljon ylistystä niistä jo että odotukseni ovat huimat, ja kuitenkin leffat on tehty 1984 ja 1991: minuun ne eivät ehkä näin parinkymmenen vuoden jälkeen tee vaikutusta.

IMDB:n mukaan Kyle Reesen näyttelijä on muuten 20 (19 kuvausten aikana).
(Anonymous)
Sunday, June 7th, 2009 09:52 pm (UTC)
"En tiedä niiden teemoista ja tunnelmista mitään. Saa nähdä mitä pidän niistä kun katson ne, olen kuullut niin paljon ylistystä niistä jo että odotukseni ovat huimat, ja kuitenkin leffat on tehty 1984 ja 1991: minuun ne eivät ehkä näin parinkymmenen vuoden jälkeen tee vaikutusta."

Sangen todennäköistä. Nehän ovat loppujen lopuksi kuitenkin action pätkiä joiden voisi varmaan väittää olevan onttoja ja tyhjyyttään kumisevia siinä kuin tämän uusimmankin, ellei niitä sitten olisi nähnyt 10 ja 14 vuotiaana, jolloin nuori mieli on vaikutteille kovin altis ;)
Monday, June 8th, 2009 08:33 am (UTC)
Ymmärryksestä nuorta mieltäsi kohtaan yritän olla haukkumatta niitä ainakaan kovin paljon jos/kun ne ovat huooooonoja. :)