October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Tuesday, March 31st, 2009 08:15 pm
Kävin katsomassa suomalaisen elokuvan Kielletty hedelmä. (Suomalaisuus täytyy mainita erikseen, koska suomalaisia elokuvia tulee nähtyä niin vähän.)

Vilkaisin ensiksi, mitä arvostelijat ovat elokuvasta sanoneet. Sain hyvin vaihtelevia tuloksia:

Demari.fi-sivuston arvostelija Rane Aunimo kirjoittaa, että Kielletyn hedelmän ohjaaja Dome Karukoski ei "edes yritä loihtia simppelistä tarinasta hetkeä korostavia herkkiä tunnelmia"; Film-O-Holicin Heidi Horilan mielestä ohjaaja osaa "rakentaa iholle takertuvia tunnelmia". Demari.fi-arvostelussa kuvaillaan myös miten "keski-ikäiset ukot lässyttävät nuorisolle nuorisosta ilman kaikupohjaa todellisuudesta tai kykyä asettua heidän asemaansa" kun taas mesta.net-arvostelija Aapo Siippainen toteaa: "Suomessa tehdään harvoin vakavia draamaelokuvia, jotka olisivat näin voimakkaasti teini-iän näköisiä." City-lehden Harri Närhen mielestä elokuva on "kaikenlaisesta hengellisyydestä huolimatta kovin hengetöntä tyhmyydelle irvailua", Film-O-Holicin arvostelussa taas kuvataan sen onnistuvan "taiteilemaan herkästi yksilön oman tulkinnan ja yhteisön odotusten välillä ilman syyttävää sormea".

Minusta elokuva tuntui aidolta. Odotin, että se olisi paljon huonompi, ja yllätyin sitten iloisesti. En vaivautunut kertaakaan enkä pyöritellyt silmiäni: näyttelijät ja tapahtumat tuntuivat uskottavilta. Noita arvosteluja lukiessani muistin taas, kuinka vaihtelevia ihmisten elokuvakokemukset ovat ja kuinka vaikeaa on sanoa mitään objektiivista elokuvista. En voi kuin todeta, että minua elokuvan tarina viehätti. Ehkä olen lähempänä keski-ikäisiä lässyttäviä ukkoja kuin nuorisoa.

Kielletyssä hedelmässä siis kaksi lestadiolaista Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevaa juuri ja juuri täysi-ikäistä nuorta naista lähtee Helsinkiin, Maria tarkoituksenaan kokea mahdollisimman paljon, Raakel Marian perään katsomaan. Elokuvan alussa päähenkilöt ovat täydessä kirkossa, jossa saarnaaja varoittaa nuoria pysymään uskossa samaan aikaan kun Raakel ja Maria katselevat paria nuorukaista näköjään kuuntelematta puhetta ollenkaan. Kohtauksessa kiteytyy elokuvan perusasetelma kiellettyjen asioiden kiinnostavuudesta.

Minuun vetoaa elokuvassa kuvattu lestadiolaistaustan merkittävyys ja ristiriita, joka taustan ja toisaalta erityisesti Mariaa viehättävän elämäntyylin välillä on. Elokuvassa todetaan, että lestadiolaiset kieltävät television, rytmimusiikin, esiaviollisen seksin, ehkäisyn, meikkaamisen ja alkoholin. Maria haluaa kokeilla ainakin meikkaamista, tanssimista, alkoholia ja seksiäkin. Hän ei kuitenkaan suin päin mene niin tekemään vaan keskustelee kokeiluistaan Raakelin kanssa: keskusteluissa tulee ilmi, että he uskovat että syntiä tekemällä joutuu helvettiin ja pitävät uskoaan hyvänä asiana, josta kumpikaan ei halua luopua. Elokuva kertoo, miten he molemmat hakevat rajojaan ja etsivät suhdettaan kiellettyihin asioihin. Lestadiolainen identiteetti on selvästi heille molemmille tärkeä asia, ja heidän on neuvoteltava itsensä kanssa, voiko esimerkiksi meikkaaminen kuulua siihen, ja jos voi, niin millä tavalla. Minusta nimenomaan tämän prosessin kuvaus oli koskettavaa ja tunnistettavaa, minulle elokuvan tärkeintä antia.

En itse ole lestadiolainen, ja vaikka tiedän syntien anteeksiantamisen tärkeydestä lestadiolaisuudessa, oli silti hätkähdyttävää nähdä kahden 18-vuotiaan ystävyksen antavan toisilleen synnit anteeksi. Kuitenkin kohtaus, jossa seurapuhuja sanoo selvästi hädässä olevalle nuorelle naiselle "Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi, rakas lapsi", sai minullekin kyyneleet silmiin. Kodin ja taustan voima ja merkitys elämässä tuntuivat kohtauksessa vahvasti.

Lopun hätkähdyttävää kohtausta lukuun ottamatta lestadiolaisuuden jyrkät normittavat puolet jäävät viitteenomaisiksi, mutta silti tulee selväksi, että tietyn rajan yli esimerkiksi meikkaaminen ja esiaviollinen seksuaalinen kanssakäyminen ovat hyvin tuomittavia. Yhteisön ulkopuolelle joutumista käsiteltiin minusta juuri tarpeeksi; jotain jäi katsojan mielikuvituksenkin varaan, mikä ei ole mitenkään huono asia. Lisäksi minusta oli kiinnostavaa ja virkistävää nähdä valkokankaalla miehiä, jotka suhtautuvat fyysiseen kanssakäymiseen vältellen ja sanovat "ei" (seksuaalisesti aloitteellisen naisen nimeämisessä syntiseksi ja huonoksi ei ollut mitään uutta).

Kaiken kaikkiaan elokuvassa oli hyvin mielenkiintoisia elementtejä, ja vaikka tietyt kerronnalliset tekniikat ja kehitystarinan osat olivat käytettyjä ja ehkä kuluneitakin, tarina oli kokonaisuudessaan kiinnostava ja myös monelta osin samastuttava.