October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Page Summary

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Monday, March 16th, 2009 04:19 pm
Kävin katsomassa Watchmen-elokuvan viime viikolla. En ole lukenut sitä sarjakuvaa, enkä tiennyt elokuvasta juuri mitään muutenkaan, oikeastaan vain sen että se perustuu sarjakuvaan ja että siinä on paljon väkivaltaa. Olisin kyllä pysynyt paremmin kärryillä, jos olisin lukenut sarjakuvan ensin; toisaalta oli kiinnostavaa katsoa, miten elokuvan ymmärtää ilman taustatietoja.

Elokuvan alku oli todella hieno: historialliset tapahtumat ja sarjakuvamainen tyyli viehättivät. Muutenkin elokuva näytti hyvältä.

Naisen kanssa suhteessa olevan naisen kuolema muutaman minuutin kuluttua laski tunnelmaani – hänellä ei muistaakseni ollut edes vuorosanoja. Pandagonin arvostelussa todetaan, että oli hyvä että tappaminen esitettiin selkeästi viharikoksena, mutta minä olisin mielelläni katsonut elokuvan ilman kuollut lesbo -syndroomaa.

Toinen masentava tekijä elokuvassa oli valkoisten näyttelijöiden paljous. Muita kuin valkoisia näyttelijöitä oli vähän, ja useimmat näiden vähienkin roolihahmoista olivat rikoksista tuomittuina vankilassa tai katujengeissä, ja näimme heitä lähinnä hetkisen aikaa ennen kuin joku valkoisista päähenkilöistä alkoi tehdä heille väkivaltaa.

En tosiaan tiennyt etukäteen, millainen elokuva on kyseessä, eikä elokuva aina puhunut itse puolestaan. Väkivallan kyseenalaisuus ja oikeuden puolustajien epäilyttävät teot näyttäytyivät välillä selvästi, toisinaan taas elokuva tuntui tavalliselta supersankari-leffalta, jossa väkivalta on coolia. Näin kävi mielestäni esimerkiksi vankila-kohtauksessa Silk Spectren (II) ja Night Owlin hakiessa Rorschachia.

Seuraavasta on jotenkin vaikeaa kirjoittaa, se tuntuu välillä pieneltä asialta, välillä huomattavan suurelta. En ollut kovin innoissani kohtauksesta, jossa Koomikko melkein raiskaa Silk Spectren (I), ja viittauksista, että hän myöhemmin tekikin sen. Kohtaus tietysti kuvaa sitä, miten vastenmielinen ja paha Koomikko on, sekä näyttää osaltaan elokuvan maailman ja ihmiskuvan synkkyyttä. Miehen naiselle tekemässä seksuaalisessa väkivallassa elokuvantekijän sanoma kiteytyy.

Minua väsyttävät tällaiset kohtaukset. Naiseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta tai sen uhka ei ole mikään yksittäistapaus elokuvissa, vaan se toistuu. En halua katsella sitä enää. En halua nähdä miten elokuvantekijä yrittää sanoa sillä jotain, en halua nähdä miten tuollaiset kohtaukset ovat tulkittavissa rangaistuksina naisten toimijuudesta ja pukeutumisesta ja silkasta olemassaolosta, en halua nähdä miten niissä liikutaan kiihottavan ja tuomittavan rajamailla, en vain halua nähdä niitä enää.

Elokuvassa samastuin eniten Rorschachiin. Mietin eilen, että enhän minä voi siitä tänne kirjoittaa, kun Rorschachin hahmo on sellainen kuin on. Sitten tajusin, että Rorschach tarjosi vastapainon raiskaus-kohtaukselle. Silk Spectren kasvot hakataan verille ja hän päätyy pöydälle avuttomana. Rorschach kuljeskelee kaupungilla mistään vaarasta piittaamatta ja taistelee poliisien tullessa häntä pidättämään. Hän ei koskaan anna periksi ja selviytyy epätodennäköisimmistäkin tilanteista. Hän on jo päässyt melkein ulos vankilasta kun Laurie ja Dan tulevat häntä pelastamaan – toisin kuin Silk Spectre, joka olisi ilmeisesti raiskattu ellei huoneeseen olisi viime hetkellä tullut muita. Kun Rorschach on vankilassa, yksin, vihamiehiensä ympäröimänä, hän sanoo: "None of you understand. I'm not locked up in here with you. You're locked up in here with me."

Näyttelijöistä parhailta tuntuivat Jackie Earle Haley (Rorschach) ja Jeffrey Dean Morgan (Koomikko). Olin pettynyt Malin Åkermaniin (Laurie/Silk Spectre II) ja Patrick Wilsoniin (Dan/Night Owl). Heidän roolihahmonsa olivat enimmäkseen tylsiä ja värittömiä. Tajusin vasta myöhemmin arvosteluja lukiessani, että heidän oli tarkoitus olla toisiaan hyväksi käyttäviä ja supersankariroolissaan roikkuvia. Olen katsonut tänä vuonna sellaisia elokuvia, joissa tällaiset vivahteet olivat kristallinkirkkaita. Kyse voi tietysti olla näyttelijätyön sijaan tai lisäksi myös käsikirjoituksesta tai muista seikoista.

Kaiken kaikkiaan on vaikeaa tehdä mitään yhteenvetoa elokuvasta. Sanoinkin heti sen jälkeen, että siinä oli todella hyviä puolia ja todella huonoja puolia.
(Anonymous)
Tuesday, March 17th, 2009 12:06 am (UTC)
Eipä meinaa uni tulla.

Oli tosi kiva lukea sun aukaisevan noita leffan synnyttämiä fiiliksiäs. Mää tosiaan rakastin tuota leffaa ja nyt odotan kieli pitkällä tilaisuutta päästä lukemaan sarjakuvaa. Olen tarkoituksella siirtänyt sarjakuvan lukemista siihen asti, että olen leffan ensin katsonut ja näin jälkikäteen täytyy sanoa, että se oli varmaan hyvä päätös. Nyt leffa tuli katsottua ihan itsenäisenä teoksena sen sijaan, että olisi katsonut sarjakuvan uudelleen lämmittelyä.

Mun täytyy sanoa, että kiinnostavalla tavalla me selvästi suunnataan leffassa katseemme ihan eri asioihin. Sää olet selvästi sukupuoli ja muuten sensitiivisempi katsoja kuin mää (Itse ilmeisesti suuntasin katseeni lähinnä tohtori Manhattanin penikseen, päätellen siitä että se mun mielestä tuntui heiluvan esillä joka toisessa kohtauksessa, kun taas kaverini sanoi panneensa sen merkille kaksi kertaa :) ). Vaikka mää panin toisella silmällä nuo luettelemasi jutut (muiden kuin valkoisten sankareiden vähäisyys ja naisten erittäin perinteiset roolit) merkille niin ne eivät millään tavalla minua häirinneet. En kokenut leffaa mitenkään naisvihamielisenä tai muita kuin valkoisia tietoisesti syrjivänä ja tää mulle yleensä riittää siihen, ettei kipukynnys ylity.

Visuaalisesti leffa oli musta todella upea ja hahmojen kehitys aivan vertaansa vailla. Tohtori Manhattanin loittoneminen maailmasta ja "on vaikeaa olla jumala" kompleksi oli herkullista katseltavaa, samoin kuin koomikon synkissä pohjavesissä rypeminen. Rorschach oli rakennettu aivan armottoman hyvin ja saatu tosi vistonoloiseksi, mutta samaan aikaan siinä määrin samaistuttavaksi, että se hänen räjäyttämisensä pitkin hankea lopussa tuntui tosi pahalta.

Edelleen Yöpöllö oli musta tehty tosi hyvin, etenkin kun ottaa huomioon, että hänet oli musta tarkoitettu sen lähtökohtaisen katsojan samaistumiskohteeksi. Partiopoika, joka kulkee mukana ja antaa kavereidensa tehdä vaikka mitä kauheuksia kunhan ei itse joudu niitä suoranaisesti suorittamaan. Mellakoitsijat aiheuttavat hälyä, eivätkä meinaa totella, no eipä hätää koomikko käy leipomassa niitä turpaan ja ampumassa kyynelkaasukranaateilla suoraan kohti. Minä voin esittää syvän moraalisen paheksuntani asiaan. Rorschach kiduttaa tuossa silmieni edessä miestä rikotulla lasilla, no ei se mitään kunhan en itse joudu sitä tekemään. Ozymandias tappoi juuri 15 miljoonaa ihmistä ja tohtori Manhattan tappoi tyypin, jolle vähän aikaa sitten vannoin toveruutta ja uskollisuutta. Voisin vaikka lyödä nyrkillä parikertaa ja valittaa maailman epäoikeudenmukaisuutta, ennen kuin annan periksi ja taivun. Tähän vielä lisäksi se erektio-ongelma joka paranee, kun pääsee univormussa supersankari hommiin. Näistä ne keskitysleirien myötätuntoiset vartijat on tehty.

Ainoa hahmo johon en oikein saanut otetta oli Silk Spectre II ja odotankin innolla sitä sarjakuvaa, jos siellä takana vaikka olisi jokin oma persoonakin, eikä vain Manhattanin/Yöpöllön heila.

Kiinnostavaa, että nostit esiin tuon vankilaan murtautumiskohtauksen. Mulla kiinnostaa itsellänikin kovasti miten se ja toisaalta se jengin rusikointi on kuvattu sarjakuvassa. Moorehan on vissiin kovan linjan anarkisti, joten ihmetyttää jos ne noin yksiviivaisesti sarjakuvassa etenevät. Muutenkin kiinnostavan oloinen heppu tuo Alan Moore

http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Moore

Moore was born in Northampton, England to brewery worker Ernest Moore and printer Sylvia Doreen. He lived in a very poor area, and was expelled from school in 1970 at the age of 17 for dealing LSD,[13] later describing himself as "one of the world's most inept LSD dealers".[14] With his first wife, Phyllis, he had two daughters, Amber and Leah. The couple also had a mutual lover Deborah.[15] In time, Phyllis, Deborah and the two children left Moore. [16] On 12 May 2007, he married Melinda Gebbie, with whom he has worked on several comics.[17] He currently lives in Northampton. He is a vegetarian, an anarchist,[18] a practicing magician and occultist, and he worships a Roman snake-deity named Glycon, which he acknowledges to be a "complete hoax".[19]
Tuesday, March 17th, 2009 02:13 pm (UTC)
Nyt leffa tuli katsottua ihan itsenäisenä teoksena sen sijaan, että olisi katsonut sarjakuvan uudelleen lämmittelyä.

En tiedä tuosta, mitä jos se sarjakuva nyt tuntuu uudelleen lämmittelyltä? Luin Tunnit kun olin katsonut elokuvan kaksi kertaa ja petyin. Odotin, että kirja avaisi jotain ihan uutta ja kertoisi salattua tietoa henkilöistä, mutta siinä olikin (mielestäni) samaa asiaa kuin elokuvassa ja tylsemmin kerrottuna. Mutta ihan hyvin voi tietysti ollakin niin, että elokuva kannattaa katsoa ensin ja lukea sarjakuva vasta sitten. Kerro sitten, mitä pidit sarjakuvasta!

En kokenut leffaa mitenkään naisvihamielisenä tai muita kuin valkoisia tietoisesti syrjivänä ja tää mulle yleensä riittää siihen, ettei kipukynnys ylity.

Joo, minun oli vaikeaa nauttia elokuvasta kunnolla ja leffan jälkeen oli hankala olo, vaikka siinä oli niin paljon hienojakin asioita.

Olisi kyllä hauskaa katsoa elokuva uudestaan juuri noiden hienojen asioiden kannalta: erityisesti nyt pysyisi paremmin kärryillä alussa niiden kuvien suhteen, kun tietäisi keitä henkilöt ovat ja muutenkin mikä idea kuvissa on. Lisäksi tajusin, että Rorschach taisi aika monesti olla jossain ilman naamiotaan, en vain ensimmäisellä kerralla tajunnut, kuka on se heppu joka aina seisoskelee jossain. Tohtori Manhattanin, Danin ja Laurien kehityskaaria olisi kiinnostavampaa katsella nyt, kun tietää, mitä niillä ajettiin takaa. Tohtori Manhattanin loittoneminen maailmasta oli hienosti tehty, olet oikeassa. Ilmeisesti oli lisäksi tarkoitus näyttää, että "sankarit" nauttivat väkivallasta, mutta sitä en juuri huomannut paitsi joissain Danin ja Laurien kohtauksissa. Koomikkohan kyllä sanoo eräässä kohtauksessa jollekulle, että sinä nautit tästä.

Luin jostain, että sarjakuvassa viestitetään että vankila on paha asia (oliko se tuossa Pandagonin arvostelussa), joten ilmeisesti vankilakohtaukset ovat sarjakuvassa vähän erilaisia.

Kävin itsekin lukemassa Wikipediasta Mooresta seuraavana päivänä ja kiinnitin huomiota siihen, että hänen elämänsä (tai ainakin kuvaus siitä) kuulostaa aika vauhdikkaalta. :)
(Anonymous)
Wednesday, March 18th, 2009 07:33 am (UTC)
"En tiedä tuosta, mitä jos se sarjakuva nyt tuntuu uudelleen lämmittelyltä?"

Se riskihän siinä on. Luultavasti se ei ainakaan tunnut nyt niin hyvältä kuin olisi tuntunut suoraan luettuna. Hyvä olo on siis levitetty pitemmälle ajalle. Toisaalta leffan ohjaaja Zack Snyder on ohjannut sellaisenkin elokuvahistorian ja ennakkoluulottomuuden merkkipaalun kuin 300, joten kumma on jos hän ei ole stooria jotenkin heikentänyt.

"Lisäksi tajusin, että Rorschach taisi aika monesti olla jossain ilman naamiotaan, en vain ensimmäisellä kerralla tajunnut, kuka on se heppu joka aina seisoskelee jossain."

Joo. Sitä kaveria musta alustettiin uhkaavaksi hahmoksi ja mahdollisesti siksi Koomikon murhaajaksi.
Wednesday, March 18th, 2009 08:27 am (UTC)
Toisaalta leffan ohjaaja Zack Snyder on ohjannut sellaisenkin elokuvahistorian ja ennakkoluulottomuuden merkkipaalun kuin 300, joten kumma on jos hän ei ole stooria jotenkin heikentänyt.

:D Valintasi on hyvin perusteltu! I approve.