October 2011

S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
1617181920 2122
23242526272829
3031     

Page Summary

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Tuesday, March 3rd, 2009 08:46 pm
Yritän lukea tenttiin. Se merkitsee lähinnä, että löydän kasapäin kiinnostavampia kirjoja ja luen sitten niitä.

Tällä kertaa lukuvuorossa on Kolonialismin jäljet. Keskustat, periferiat ja Suomi (toim. Kuortti, Lehtonen ja Löytty). Luin minua erityisesti kiinnostavan artikkelin "Neutraalisti rasistinen? Erään sanan politiikkaa", Anna Rastaan tekstin n-sanasta (kuten hän asian ilmaisee). Rastas analysoi n-sanasta käytyä keskustelua ja tarkastelee n-sanan käyttöä eri yhteyksissä. Lähtökohdakseen hän on ottanut väitteen, että n-sana on Suomessa neutraali, vaikka sitä muissa maissa pidetään rasistisena. Rastas toteaa, että paljon keskustelun vuoksi on vaikeaa kuvitella suomalaista, joka ei tietäisi sanan kiistanalaisuudesta ja siitä, että monet ihmiset kokevat sen loukkaavaksi. Hän kysyy, miksi sanasta kuitenkin pidetään kiinni.

N-sanan käyttöä on puolustettu esimerkiksi sillä, että se on ennen ollut Suomessa "neutraali" tai "tavallinen". Rastas tarttuu väitteeseen ja tutkii, missä yhteyksissä sanaa esiintyy kirjallisissa lähteissä. Hänen mukaansa tietokirjoissa ja lehdissä sanaan liitetään kielteisiä määreitä ja kuvauksia. N-sanalla nimetyt kansat kuvataan lapsellisiksi, epärationaalisiksi tai epäinhimillisiksi juuri sen kolonialistisen esitystavan mukaisesti, "jota nykyään pidetään yleisesti halventavana ja rasistisena". Rastas huomauttaa, että tuon ajan yleinen maailmankuva, jonka suomalaisetkin jakoivat, oli hyvin rasistinen. Hän kysyy, voiko näitä merkityksiä, joita n-sanaan kiinnitettiin tuona aikana, sanoa neutraaleiksi tai harmittomiksi.

Rastas huomauttaa, että n-sanasta keskusteltaessa tulee usein tunne Suomen erityisyydestä. "Aivan kuin kielteiset, halventavat ja rasistiset afrikkalaisia koskevat puhe- ja esitystavat eivät olisi koskaan olleet osa (nimenomaan) suomalaista kulttuuria." Hän tuokin esille, että n-sanan rasistisuuden myöntäminen pakottaa arvioimaan oman maan historiaa uudelleen ja luopumaan moraalisesta ylemmyydentunteesta, käsityksestä, että muita maita raskauttavat kolonialismin synnit mutta Suomea ei.

Rastaan mukaan n-sanan käyttöä puolustetaan myös sillä, että se ei puhujalle itselleen edusta rasismia tai halveksuntaa. Rastas siteeraa artikkelissaan Franz Fanonin kuvausta tilanteista, joissa joku nimetään n-sanalla:

Kohtaamisissa, joissa joku nimetään tuolla sanalla, muiden ajatukset ja tunteet, kuten pelko tai seksuaalistaminen, muuttuvat osaksi rodullistavien katseiden ja kommenttien kohteena olevaa identiteettiä. Ne alkavat muuttaa myös yksilön suhdetta omaan ruumiiseen. -- Sana voi myös palauttaa mieleen kokemuksia kiusaamisesta, häirinnästä, torjunnasta ja jopa fyysisestä väkivallasta tai sen pelosta. Muiden ihmisten "En tarkoita sillä mitään pahaa" -kommentit eivät pysty pyyhkimään tuota tietoa pois.


Tässä siis taas kontekstista, joka tuntuu olevan tämän blogin teema. Sanan merkitys rakentuu kontekstissa. Argumentti, että n-sana ei ole rasistinen jos sanoja ei tarkoita sitä rasistiseksi, oudoksuttaa. Siinä voi nähdä rasismin ongelmallisuuden väheksyntää ja asenteen, että oma oikeus käyttää niitä sanoja joihin on tottunut on tärkeämpi kuin n-sanalla nimetyn ihmisen oikeus olla kuulematta haavoittavaa kielenkäyttöä. Rastas toteaa artikkelissaan, että keskustelu n-sanasta käydään usein ilman niitä ihmisiä, jotka eniten tai todennäköisimmin tuota sanaa kuulevat. Tilanne on absurdi – sanan käytöstä ja sen sallittavuudesta keskustellaan kuulematta, miltä sen kohteeksi joutuvista tuntuu. Rastas kiteyttää sen lainaamalla mielipidekirjoitusta: "Kuinka suomalainen voi määrätä sen, miltä mustasta ihmisestä saa tuntua kun häntä kutsutaan neekeriksi?"

Rastas huomauttaa myös, että nykyään n-sanaa käytetään myös rasismin kyseenalaistamiseen, ja sanasta on tullut rasistisen suomalaisen "juntin" merkitsijä. "Tällaisen n-sanan käytön voi tulkita anti-rasistiseksi strategiaksi, mutta sellaisenakaan se ei välttämättä ole harmitonta. Se pitää yllä vanhoja halventavia esitystapoja ja tekee usein mahdolliseksi myös sellaiset tulkinnat, joita puhuja ei ole tarkoittanut." Esimerkiksi Rastas nostaa Marjo Kaartisen teoksen Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta, jossa vieraan pelko on nimetty pelkäävien puheiden mukaan. "Tällöin tutkija tulee kuitenkin väistämättä nimenneeksi myös kammon (vieraspelon, rasismin) kohteen juuri sillä sanalla, jossa kielteiset kuvaustavat tiivistyvät. Hän ei tule ottaneeksi huomioon sitä, että tuo 'kammon kohde' on nyt täällä, puhuu suomen kieltä, eikä halua tulla kutsutuksi n-sanalla."
(Anonymous)
Sunday, March 15th, 2009 06:02 pm (UTC)
Kiinnostava aihe tosiaan. Muistan itsekkin joskus nuorena ja typeränä puollustaneeni suureen ääneen oikeuttani käyttää kyseistä sanaa. Ongelmiakaan ei ollut, kun en ketään tummaihoista ihmistä tuntenut. Sitten humalassa kohtasin nakkikiskan jonossa tummaihoisen kaverin, joka totesi ihan asiallisesti, että hän kokee sen sangen loukkaavana. Sanomattakin lienee selvää, että tämä veti minut aika hiljaiseksi.

Mää itse lähtisin noissa nimeämisasioissa siitä, että ihmisellä on itsellään oikeus kohtuuden rajoissa päättää millä nimellä häntä kutsutaan. On julmaa ja/tai ajattelematonta käyttää toisesta tietoisesti sellaista nimitystä jonka tämä kokee ahdistavana. Tämä on myös niitten käytännön tilanteitten kannalta yleensä se oman kokemukseni mukaan toimivin ratkaisu ja selitysmalli.

Mulla tuli nimittäin hivenen vastaava tilanne esiin tässä viime larpin jälkeisessä saunassa. Yksi saunassa istujista kertoi juutalaisia käsittelevän auschwitz vitsin, jonka yksi saunassa istujista (joka oli toisen vanhempansa puolelta juutalainen) ilmoitti kokevansa loukkaavana. Vitsin kertojalle läsähtivät musta täysin nollat tauluun ja hän lisäsi pökköä pesään alkaen voimakkaasti puollustaa oikeuttaan kertoa juutalaisten massatuhoa käsitteleviä vitsejä (tappetiin siellä keskitysleireillä paljon muitakin ja millä oikeudella minulle tullaan sanomaan sitä ja tätä...). Mää otin sitten itse asiakseni ihan rauhassa jutella asiasta hänen kanssaan ja luulen saaneeni oman kantani selitettyä, nimenomaan lähestymällä tuota asiaa yksilön näkökulmasta sellaisen laajemman polittiisen oikein/väärin analyysin sijaan.

Mää uskoisin, että tuossa ihmisten halussa puollustaa neekerisanan käyttöä on kyse vähän samasta asiasta, joskin laajemmassa mittakaavassa. Suomalaisille on taottu selkärankaan se, että rasismi on paha ja että kukaan ei saa olla rasisti. Kun sitten on pitkän aikaa käyttänyt jotain ilmaisua ja yhtä-äkkiä sinulle ilmoitetaan sen olevan rasistinen, niin ihminen joutuu pois tasapainosta ja vetää helposti defenssin päälle. "Eihän se voi olla rasistinen, kun sehän tarkoittaisi että minä olen rasisti". Silloin on vaikea pysähtyä ajattelemaan, että miksi sitä sanaa alunperinkään olisi syytä käyttää, jos moni sen selvästi loukkaavaksi kokee.

Teoreettisten kirjojen on sitten tietenkin hyvä uppoutua syvemmälle näihin mikä tarkoittaa mitä ja miksi analyseeihin. Mun täytyy kuitenkin sanoa, että ajatus sanan neekeri täydellisestä bannaamisesta (muuttamisesta n-sanaksi) alkaa musta kovasti kuullostaa Vuonna -84 esiintyvän ajatuspoliisin toiminnalta. Poistetaan väärät sanat, niin ajatusrikos käy mahdottomaksi. Mää en siis koe, että se kirja "Neekerikammo" nimeää tummaihoisia neekereiksi. Sen tekee todellisen maailman ilmiö, jota tämä kirja (olettaakseni) kuvaa. Tuo ilmiö on olemassa ihan ilman tätä kirjaakin ja tuntuis musta aika oudolta ajatella, että se kyseistä kirjasta tai sen nimestä uutta voimaa itseensä imee.

Tämä kysymys musta kulminoituu siihen, pitäisikö Lee Harperin "Kuin surmaisi satakielen" kirjasta sensuroida kaikki ikävät sanat (nekru, nekruraiskaus jne.), jotka saattavat tuntua ahdistavalta. Musta tuntuis hyvin vaikealta kuvitella, että tämä kaunein lukemani puollustuspuheenvuoro tasa-arvolle muuttuis jotenkin paremmaksi jos tälle linjalle lähdetään.
Sunday, March 15th, 2009 07:57 pm (UTC)
Kiitos kommentista! Hauskaa tietää, että joku lukee, ja tällainen pitkä pohdiskeleva kommentti on erityisen tervetullut.

Valtaenemmistöillä tuntuu usein olevan suuri huoli oikeuksistaan tehdä ja sanoa asioita. Siinä mielessä argumentti menee kai oikein, että vitsejä on oikeus kertoa ja sanoja on oikeus käyttää. Eri asia sitten, ovatko ne esimerkiksi rasistisia ja mitä ne tekijästään tai sanojastaan kertovat.

Olen lukenut paljon siitä, että valkoisille yhdysvaltalaisille "rasisti" on todella paha sana ja että he siksi käyvät välittömästi puolustuskannalle, jos heille ehdotetaan, että jokin teko tai sana on rasistinen. En ollut tullut ajatelleeksi, että sama pätee suomalaisiin, mutta niin se varmaan on. Ja tuossa artikkelissahan todettiin, että sanan rasistisuuden myöntäminen tarkoittaa oman maan historian uudelleen arviointia: yksilön tasolla se merkitsisi tietysti oman itsen uudelleen arviointia.

Sauna-esimerkkisi on osuva. Tässä vähän aikaa sitten jokin lehti (en nyt ala arvailla, mikä se nimi oli, jos muistan väärin) julkaisi muistaakseni sarjakuvan, jonka moni juutalainen sanoi kokevansa loukkaavana. Lehdessä julkaistiin seuraavaksi kirjoitus "[Tämä lehti] ei loukannut juutalaisia", mikä oli otsikkona aika hämmentävä, kun kerran useampi juutalainen oli nimenomaan kertonut päinvastaista. Vähän eri asia tietysti, kun saunakaverisi ei väittänyt että vitsi ei ollut loukkaava vaan keskittyi oikeuteensa kertoa näitä vitsejä.

Neekerikammo-kirjan nimen harmillisuus on monitahoinen kysymys. En näkisi sitä neekeri-sanan täydellisenä bannaamisena, vaan minusta on tärkeää, että tällaisista asioista voidaan keskustella ja niitä voidaan kritisoida. Kuuntelin vasta radio-ohjelman sanan "paki" käytöstä Englannissa ja siinä tällä sanalla kutsutut kertoivat mielipiteistään: osa sanoi, että ei halua kuulla sitä sanaa enää koskaan, osa käytti sitä itse itsestään (Facebookissa on "British National Paki" -ryhmä). Kiistanalaisen sanan käytössä oli siis sekä rasistisia käyttötapoja että "reclaiming". Minusta "Neekerikammo" on vähän arveluttava kirjan nimi, koska se toistaa ja vahvistaa olemassaolevaa ilmiötä, enkä usko että tummaihoisesta lukijasta joka on kokenut haavoittavaksi kyseisellä sanalla nimittelyn olisi kovin mukavaa lukea sen nimistä kirjaa. Ajatuspoliisina en tuon sanan poistamista näe, sen sijaan minusta on mahdollista että neekeri-sanasta kehittyy rasistia kuvaava (siis että sanaa käytetään vain antirasistisessa puheessa) ja että siitä voi tunnistaa antirasistisia merkityksiä, kuten kirjan kirjoittaja on ilmeisesti tarkoittanut. Asiassa on siis useita puolia eikä se mielestäni ole lineaarinen jatkumo selvästi rasistisesta liialliseen poliittiseen korrektiuteen (mistä usein syytetään vaatimuksia tunnistaa jonkin sanan tai teon, erityisesti vitsin, loukkaavuus). Rastas käyttää artikkelissaan ilmaisua "n-sana", koska haluaa korostaa tekstinsä pyrkimystä antirasistisuuteen. Minä tein blogimerkinnässäni samoin, mutta tiedän kyllä, että sanan poistaminen ei takaa mitään.

En ole lukenut Kuin surmaisi satakielen -teosta, joten en voi kommentoida kuin yleisesti. Jos minä lukisin sukupuolten välistä tasa-arvoa puolustavan teoksen, jossa käytettäisiin naisista halventaviksi kokemiani nimityksiä, niin saattaisin haluta että ne muutetaan ennen kuin jatkan lukemista. Se riippuisi kuitenkin suuresti teoksesta ja siitä, mihin teksti on tarkoitettu. Pamflettina sellainen ei suuremmin innostaisi, mutta kaunokirjallisuus on eri asia.
(Anonymous)
Monday, March 16th, 2009 10:21 pm (UTC)
Määkin olen sitä mieltä, että asioista pitää voida keskustella :) Mää voin hyvin myös kuvitella, että jostakin ihmisestä voi tuntua pahalta lukea kirjaa jonka nimi on Neekerikammo. Kuitenkin kirjoittajan tavoite ilmiselvästi vaikuttaisi olevan se rasismin vastainen toiminta. Kenties tosiaan yliarvioin ihmisten älykkyyttä kun lähden siitä, että kirjan lukijat pystyisivät yleisesti tuon nimen käsittelemään ja laittamaan kontekstiin, ilman että se uusintaisi tai vahvistaisi tummaihoisten kohtaamia ennakkoluuloja.

"En ole lukenut Kuin surmaisi satakielen -teosta, joten en voi kommentoida kuin yleisesti. Jos minä lukisin sukupuolten välistä tasa-arvoa puolustavan teoksen, jossa käytettäisiin naisista halventaviksi kokemiani nimityksiä, niin saattaisin haluta että ne muutetaan ennen kuin jatkan lukemista. Se riippuisi kuitenkin suuresti teoksesta ja siitä, mihin teksti on tarkoitettu. Pamflett ina sellainen ei suuremmin innostaisi, mutta kaunokirjallisuus on eri asia."

Kirja tosiaan sijoittuu 1930-luvun Alabamaan, jossa on käynnissä raiskausoikeudenkäynti (syytöntä) tummaihoista miestä vastaan. Tässä valossa olis tietenkin aika outoa jos tekstin ihmiset puhuisivat neutraalia nykykieltä. Otin tämän esiin, kun kerran yhdysvalloissa kirjasta on noussut jonkinaika sitten haloo (sitä lueteaan koulussa). Kirjan sisältämät ikävät ilmaisut ja sanat kun olivat jotain loukanneet. Mää pystyn kyllä jollain tasolla ymmärtämään tämänkin, vaikea sitä kuitenkin on tunnetasolla hyväksyä kun kirjaa itse rakastan.

Tietenkin tilanne on se, että mun on heteroseksuaalina valkoisena miehenä helppo vaatia muita kestämään loukkaavia ja satuttavia ilmaisuja. Mua se "Stupid white men" ei kirjannimenä satuta tai loukkaa, vaan ennemminkin naurattaa ja leffassa turpaansa saava valkoihoinen miespahis ei herätä mussa mitään erikoisia tuntemuksia.
Tuesday, March 17th, 2009 08:17 am (UTC)
Määkin olen sitä mieltä, että asioista pitää voida keskustella

Tiedän. :) Halusin vain sanoa sen "ääneen", koska olen lukenut science fiction -piireissä käytävää keskustelua jossa valkoiset kirjailijat välillä väittävät, että ei-valkoisten tarjoama kritiikki on painostusta, syyllistämistä ja hiljentämistä.

Kenties tosiaan yliarvioin ihmisten älykkyyttä kun lähden siitä, että kirjan lukijat pystyisivät yleisesti tuon nimen käsittelemään ja laittamaan kontekstiin, ilman että se uusintaisi tai vahvistaisi tummaihoisten kohtaamia ennakkoluuloja.

Luulisin, että käytännössä suurin osa lukijoista pystyy. Jos naisvihaa käsittelevän kirjan nimi olisi "Huorakammo", niin varmaan siitäkin jotensakin tajuaisi, että tutkija ei kannata tämän nimen käyttöä. Olisi se aika hätkähdyttävä nimi silti. (Rasismia ja seksismiä ei minusta voi verrata toisiinsa, koska ne toimivat eri tavoin, mutta koen tällaiset ajatusleikit kuitenkin hyödyttäviksi jos pitää mielessä, että ilmiöt eivät ole mitenkään yksi yhteen.)

Tuntuisi tosiaan "defeating the point" jos kaunokirjallisen teoksen kieltä alettaisiin muuttaa kun se sijoittuu tiettyyn historialliseen aikaan ja paikkaan. Kuitenkin ymmärrän myös sen, että ristiriitaisuuksia on esiintynyt, kun tuollaista teosta luetaan koulussa. Itse en ainakaan kouluikäisenä olisi pystynyt sitä käsittelemään.

Valkoisena on vaikeaa eläytyä ei-valkoisten asemaan näissä kysymyksissä. Kerran luennolla keskusteltiin siitä, mikä nimitys olisi ihonväristä paras -- lähinnä keskustelimme näistä Afro-American/African American/black -ilmaisuista ja siitä, miten ne vaihtuvat verrattain nopeassa tahdissa. Luennoitsijamme ilmoitti, että häntä ei ainakaan yhtään haittaa jos häntä sanotaan valkoiseksi. No ei varmaan, kun valkoisuudesta on luultavasti ollut vain etua hänelle koko hänen elämänsä ajan.